keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Pehmoinen lakritsijäätelö

Samaisena yönä jolloin näin unta raakalakusta, näin unta myös, että sanoin kämppikselle tekeväni samanlaista lakritsijäätelö kuin Aino lakujätski :D Eli kun aamu alkoi lakujen teolla, päättyi se sitten lakrtisijäätelön tekemiseen...! Uskomatonta, että siitä tuli kerralla niin hyvää! Kerrottakoon, että seuraavana iltana maku ei ollut enää AIVAN niin raikas avokadon tuoman tunkkaisuuden vuoksi, (tämän toki huomaa vain, jos maun sieltä huomaa etsiä ;) ) mutta ei huolta, tästä reseptistä tulee sellainen reilu yhden illan tarjoilut n. 3-5 hengelle - riippuen siis annoskoosta :)

Sanottakoon vielä, että tämä on oikein suositeltavaan tavaraa - maidotonta, mutta erittäin kermaista ja hyvää!
Ja huomaa, alla lisäys sitruunalakritsi-jädestä!
:) 

Heidelin Lakujätski


1,5 dl liotettuja cashew-pähkinöitä
2 dl kookosmaitoa (Minä käytin ihan Kara-merkkistä, toivottavasti luomulaatuisella tulee parempaa!)
½ pienoehkö avokado
7 tl eli reilu 2 rkl Puhdistamon tocoa
3 rkl kookospalmusokeria (tai maun mukaan) 
1 dl pehmoista kookosöljyä  
laatusuolaa jonkun verran

Tujulaku-sattumat:

1-2 rkl kaakaovoita/kookosöljyä
n. 3 tl lakritsijauhetta
lucumaa halutessa maun mukaan
avokadoa pikkasen haarukalla muussattuna :)
Sattumiksi laitoin myös, tuoreita taaleita paloina (melkein kuin toffeeta) ja aikasemmin tekemääni lakua :)



Koristeet puuttuu!
Jätskin ainekset taas jossain blenderissä sekasin - itse lisäilin ainekset taas tuossa järjestyksesssä kuin ne on listattu, niin meneepähän silkkisesti sekaisin ja voi tarkistaa välillä makua, jotta varmasti miellyttää :) Sittten massa johonkin laakeaan astiaan, ja siihen sattumat ja kastike päälle. Jätski pakasteeseen ja noin puolen tunnin välein sitä kandee käydä sekottamassa.. Jos tavara on ehtinyt kunnolla jäätyä ennen tarjoilua, muista ottaa hyvissä ajoin sulamaan!
Minä taisin malttaa vain pari kertaa, ja sitten muistaakseni kolmannella keralla eli 1,5 h jälkeen oli niin pehmis-pehmoista tavaraa, että saattoi pikkasen hyvällä maulla maistella.

HUOM! :D
Uusintakokeilu ja maukkaat lisäykset ohjeeseen!

Jätskimassaan laitoin puolikkaan luomu vaniljatangon siemenet, luomu sitruunankuoret raastettuna ja vajaan puolikkaan, pienen, siruunan mehut. Jätskimassasta jätin myös lakritsijauheen pois, ja tein sitten tujakan kastikkeen avokadosta, kaakaovoista, kookosöljystä, lucumasta ja lakritsijauheesta. Sattumiksi itsetehtyjä lakritsinpalasia. Tämä versio oli siis vielä paljon parempi kuin tuo edeltäjänsä - oikein kunnon lemon-licorice!

maanantai 25. helmikuuta 2013

"Oi teinpäs, jännän - lakupatukan.."

Yks päivä tuli mieleen kokeilla tehä vähän lakua... Harjoituskappaleesta ei tullut kovin lakritsin makuista, kun itse lakritsin makua ei juuri missään varastossa ollut.. Mutta seuraavasta kokeilusta tulikin sitten oikein hauskaa tavaraa - kiitos kunnon lakritsijauheen ja yöunien, jossa tein oikein mustaa lakritsia. :D Tämä ohje siis ihan oma, raaka, versioni laksritsista, ja onhan siitä toki aikaa, kun "oikeaa" lakua on viimeksi syönyt, että ei sille ehkä vedä vertoja, ainakaan kaikkien mielestä ;)

Niin ja näiden lakupalojen jännyys oli se, että maut tulivat hassusti peräkkäin: ensin tulee suklaa, sitten gojit ja pähkinät, viimeisenä, muttei siis todellakaan vähimpänä, kuitenkin oikein mukavana, eli lakritsi. :)
Lakritsijauheestsa sen verran, että jostain kumman syystä sitä voin syödä, vaikka mitään juomaa, missä on hiukkaakaan lakritsijuurta, en pysty kuvotuksetta nielemään.. :P


Aika salamia.. 

Lakupalat


1 dl (reilu) cashew-pähkinöitä
1,5 dl goji-marjoja
4-5 tuoretta taatelia
1-2 tl Puhdistamon macaa (Maun mukaan, voi toki jättää myös pois.. Mulla halutti laittaa, kun tuntui mukavalta se maku ekassa kokeilussa.)
1-2 tl Puhdistamon tocoa
2-3 tl lakritsipulveria (Nam, maistuu siltä "ennen vanhaselta" Tsaukki daukilta..)
n. 2 rkl sulaa kaakaovoita/(kookosöljyä)
½-1 tl hunajaa

Blenderissä kaikki vaan sekasi. Itsehän laitan aineet tuossa järjestyksessä, kuin ne on listattu ja joka välissä pyöräytän. :) Ja koska massa näyttää lähinnä meetvurstilta, piti palat kuorruttaa oikein tummalla suklaalla, harmi vaan ettei voinu tehä itse parempaa raakasuklaa, kun ei ollut kaakaota!

"Mä tulin tropiikista, viidakon uumenista, lalaalalaa.. Oi, saanhan, lahjan, lakupatukan..?"

Lakritsikokeiluille seuraa vielä mahtavaakin täydellisempää jatkoa- vaikka itse sanonkin.. Nimittäin lakritsijäätelöä o.O Vieläpä erittäin iisiä, jos vaan raaka-aineita löytyy :)

Raakakakkuja CocoviBarilla!

Kuva: Ei olisi osannut toivoa parempia työkavereita, kaakaohöyryiset kiitokset ihanaisille! <3
Kiiitos, ihanaisille cocvibar-naisille!
Ohi on urani lyhykäinen, mutta sitäkin lystimpi Cocovi Barilla! Siellä sain harjoittaa luovuuttani ja makunystyröitäni, varsinki raakakakkujen teossa, laittamalla tehosekottimeen aineita, mitä kulloinkin saavatilla oli.. :) Goji-suklaakakkua, mustikka-suklaakakkua ja ihan "tavallista" suklaakakkua.. :)) Suosituin tais olla mustikka-suklaakakku - tässä siis siitä ohje! Tässä nyt siis yksi mahdollinen versio, kun en tullut koskaan tehneeksi yhtään kakkua samoilla ainemäärillä... Maistelemalla ja kokeilemalla makua antavien aineiden määrät selviää! ;) Varsinkin, kun oli hyvän maun omaavat, ihanat, työkaverit maistelemassa!


 Mustikkasuklaa-raakakakku


pohja:


2-3 dl pähkinöitä, esim saksan-, pekaani- tai cashew-pähkinöitä
2-3 dl rusinoita/liotettuja taateleita/molempia (molempi parempi ja rusinat raikastaa!)
raakakaakaojauhetta maun mukaan
ripsaus hyvää suolaa (esim Kalaharin suolaa)


Mustikka-suklaakerros:


5 dl sulaneita mustikoita
3 dl liotettuja cashew pähkinöitä
1-3 avokadoa
1-2 dl raastettua raakakaakaomassaa sulatettuna (Tein usein myös ilman sulatusta tai ilman massaa, jolloin laitoin reilummin raakakaakaojauhetta. Massa vaikuttaa kuitenkin kivasti koostumukseen. Kaakaovoilla tulee myös hyvä kakku, sillin reilummin kaakaojauhetta!)
1-2 dl raakakaakaojauhetta (Kandee laittaa oman maun mukaan!)
3-4 dl sulaa kookosöljyä
1-4 ml suolaa (Kannattaa ensin laittaa vähän ja lisäillä sitten, niin että alkaa maut erottumaan :) )
hunajaa (esim. 0,5-1,5 dl..) tarpeen mukaan ja riippuen taateleiden määrästä :)
Maistelemalla paras!

Valmista ensin pohja tehosekottimella tms. : aineet sekasin ja massa leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. (Huonomalla blenderillä tehdessä kannattaa jauhaa ensin pelkästään pähkinät, sitten lisätä taatelit/rusinat - välillä voi joutua kaapimaan aineita reunoilta, mutta sitten taas surisemaan!)

Sitten täyte: kaikki aineet, paitsi sulat öljyt ja massat, yhteen ja sekasin. Kun maku alkaa olla hyvä niin sitten öljyt. Kun hauska tumman violetti seos masituu hyvältä, niin ei kun vuokaa pohjan peitoksi! Koristeeksi käy mulperimarjat, kaakaonibsit, kookoshiutaleet jne. :)

Maku on tarkoitus olla mukavan mustikkainen, ja silti suklainen, suola tekee ihmeitä näiden makujen saamisesksi esiin :) Ja koostumuksena ois ihanteellinen sellainen pehmeä, mutta silti hyvin koossapysyvä, tsemppiä kokeiluun!

torstai 21. helmikuuta 2013

Raakafudgea - oh no!



Ostin tänään  Puhdistamon tocoa ja voi veljet, että iski inspiraatiota, kun sitä herkkua lusikoi suuhun! Inkamarjakookos-täytesuklaata ja kaikkea muuta! Ajattelin kuitenkin tehä kunnon ruokaa pitkästä aikaa (pariin päivään) - lanttu-bataatti-porkkana-sipuli-jauhelihapataa, nam. Mutta siinä samalla iski pakkomielle tehä jotain tuosta kermaiseta mannasta! :D Kaapissa oli sentään vanhoja taateleita, pari viikunaa ja kaakaovoita. Ai, että  ku tuli taas "vahinko" herkkua! (Kielipoliiseille terkkuja, että ainakaan vielä ei ole kiinnostusta panostaa hyvään, selkeään ja kieliopilliseen teksiin..;) )


Hih, minusta ainakin näyttää hyvältä!

Raakafudge

Tällainen alkurälli ;)

3 kuivattua viikunaa
muutama taateli ( oisko ollu 4-6)
n. ½-1 dl sulaa kaakaovoita
2 rkl sulaa kookosöljyä
yhden vaniljatangon siemenet tai vanilja jauhetta reilu 3 rkl (mulla 7 tl) tocoa
2-3 tl vanilja riisiproteiini jauhetta ( tuo pikkasen makeutta, makua ja rakennetta)
pikku liraus kookoskermaa, kelpaa ilmanki
½ tl hunajaa (tocon pikkasta sivumakua peittämään)
ripsaus laadukasta suolaa


Siinä se! Tehosekottimessa jyrräsin hedelmät silpuksi ja lisäilin muita aineita ja maistelin ja lisäilin taas. :)
Koostumus oikein hauskan sileän murea sattumineen, suutuntuma kivan sileä ja pikkasen "limanen" :D. Ja maku sitten jotain oikein herkullista - kermaisen toffeinen!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Bataatti on oiva potaatti!

Kurkkasin jääkaappiin ja siellä oli sopivasti: luomujauhelihaa, puolikas bataatti, parsakaali, sipulia yms. Iski ajatus tehä vähä piirakkaaa! Tämän  bataattipohja ohjeen keksin viime syksynä, kun oli "ylimääräistä" bataattimuusia :) Koskaan ennen en ollut tehny mitään suolaisenpiirakan pohjia muuten kuin koulussa pikkusena, niin oli ihan hauska, että tuli noinkin hyvä pohja keksittyä! Vaikka varmaan joku on näitä tehny jo vuosisatoja, mutta enpähän ite ainakaan ole koskaan mitään ohjetta lukenu :D

Bataatti vaan kiehumaan ja siinähen sitte vähän aamua, päivää eli aamupäivää vierähti :)

Ihan ite keksitty bataattipohja ;) :


Bataattimuusi puolikkaasta isosta bataatista
125 g luomu voita
1,5 dl riisijauhoa
2,5-3 dl kookosjauhoja

Siinä se helppoudessaan! Muusiin vaan voi, sitten jauhot. Ja toki sen näppituntuman mukaan eli jos tuntuu, niin jauhoja voi olla hyvä laittaa vähempi tai sitte enempi :) Taikinasta pitäis tulla ihanan pehmeä, mutta sitlti semmonen koossa pysyvän jämäkkä. Minä oon tehny aina pussista kaatamalla, mutta nyt oikein mittasin aineet, ja sentään vielä tuli hyväää!
Taputtele taikina voideltuun piirasvuokaan ja esipaista n. 15-20 min, 200 asteessa.
Ite asiassa pienemmilläkin ainamäärilla saa ihan riittävän kokosen taikinan, kun vuoka oli aika iso ja pohjasta tuli aika paksu, vaikka se oli kyllä vain positiivista!




Täytteeksi voi laittaa ihan mitä ite lystää! Oon tehny lohitäytteellä ja erilaisilla jauhelihatäytteillä. Tähän tuli herkullinen soosi:

3 sipulia
Jämä cosmopolitan saattia (Käy hyvin esim taco-kuorista, mutta salaatissa oli ärsyttävän karkeaa, joten ajattelin käyttää niin kuin kiinankaalta..)
400 g luomu jauhelihaa
suolaa, pippuria, kurkumaa, Dijon-sinappia (koska se tekee mistä vaan, niin hyvää!)
Esikeitettyä parsakaalta (varmaan voi höyryttääki joku viisas ;) )

Aika mukava koostumus! :D

Ready to eat!
Kokainuus sekä täyte ja pohjat olivat erinomaisen herkullisia! pohjaa piti maistella oikein urakalla: pehmeä ja kivan bataattisen makeahko maku ja koostumus myös.



Kyllä! Olen tyytyväinen! Niin ja myös muut maistaneet tykkäsi tästä, eli ei ole pelkästää minun makuun :D


torstai 14. helmikuuta 2013

Harrastus siinä missä muilla jokin muu

Olkoonkin vaikka hassua, mutta harrastus tämä ruuan ja kaikenlaisten "rällien" teko (kuten niitä ystävällisesti kutsutaan..) minulle on. Se alkoi viime keväänä oleskellessani täällä Helsingissä.. Ensin kattelin muiden blogeja ja ei toivoakaan, että olisin itse jotain keksinyt. Suurin innoittajani on ollut (edelleenkin mielenkiinnolla seuraan) mahtava Luolalaboradoorio :) Mutta pikku hiljaa tuotokset alkoi syntyä aineista joita kaapista löytyy.  Tuotokset siis syntyvät ihan vaan pussista kaatamalla ja näppituntumalla, ei siis mitään hienouksia luule olevansa. ;) Kuvatki on otettu ihan puhelimella, kun, hyi, mitä minä kamerallakaan tekisin - ei ole kuvien ottaminen siis minua varten. :D
Lisättäköön vielä väärinkäsitysten välttämiseksi, että osa tätä elämäni iloa, on tarjota näitä juttuja muille! Ite syön oikeastaan kokonaan (ainakin melkein) vaan ruuat mitä teen, ja sitä teen oikeastaan lähes joka päivä.
Ilmoittelenpa tässä nyt ruoka(itse)rakkauttani kuvilla joistakin rälleistä, niin näkyy, miksi tämä on niin lystiä!

Hassuja!


 Raakakakkuja

"Mustikkapiiras" 
Omppupaistoksia
Bataatti on oiva potaatti!
 






Vahinko juttuja :P



 Suslaita erilaisilla herkkutäytteillä.. ;)

Fudgea! 


 Yks lounas.



Ihme nöttösiä.



Lettukestejä


Ihan ohjeista muokattuja herssuja!



Kuvatki väärinpäin :'D
Vaan enpä osaa kääntää!
Cosmopolitansalaatista kuoret ja täytteet sisään. Oikealla avokadoraakajätskiä, nam.


Heh, huomaa, että en oo viihtyny oikein tietokoneella, kun ei tämmösiä osaa hyvin tehä vaan eipä se minua haittaaaa! :D Tää oli tämmönen testi, enkä parempaa halua, enkä siihen pysty. Hih, naurattaa muutenki koko homma!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Laskiaisen plättypläjäys

Laskiaistiistain ihmeenä rupes tekemään mieli jotain versiota laskiaispullista! Sitte sain siskokullalta vinkin, että vaivattomampi tehdä lettusia kardemummalla ja laskiaistäytteillä. Lettyversioita onkin vastikään tullu testailtua eli vinkistä tekoihin!

Sen verran hassun poikkeava ajatus tuli kuitenkin mieleen sitten viime kesäkuun, että pitää saada oikein kermaa, oikein luomuna. :) Jauhoissa en osannu valita, mitä käyttäisin, joten taikinaan solahti manteli-, kookos- ja riisijauhoja.

Kardemummaplätyt


3 luomumunaa
2 dl kookosmaitoa/kermaa
2-3 dl vettä (jauhovalintojen ja tarpeen mukaan)
0,75 dl mantelijauhoa
0,75 dl kookosjauhoa
0,5 dl riisijauhoja
n.½ tl suolaa
kardemummaa maun mukaan

Täytteeksi vaikkapa luomukermaa, vadelmia sekä luomu marsipaania (sis. only mantelia ja hunajaa)!
(Ite en kuitenkaan loppujen lopuksi saattanu sitä kermaa syödä.. Mutta muille onneksi maistui!)

Ekat plätyt voi meinata vähä revetä, mutta kun malttaa taikinan antaa vähän olla, niin eiköhän ala pysyä koossa! Vettä, munia taikka jauhoja voi joutua lisäämään tarpeen taikka sitten mielen mukaan. Ja eikun voita pannuun! Valurauta- tai hiiliteräspannuilla on minun mielestä kivempi paistaa letut kuin pinnoitetuilla, mutta kyllä niilläkin onnistuu, koska nämä tuli itseasiassa naapurin pannulla paistettua :)



Ja naapurissahan nämä plätyt tuli rempsakkaasti nälkään popsittua - teen ja loistavan seuran kera. ;)

tiistai 12. helmikuuta 2013

Heidelin päätös eli HeiDeliciousin alku

Hihii! Tänään koitti aika jolloin sain pitkän mietinnän sekä monien ja monituisen kehotusten jälkeen klikattua ja luotua oman blogin! Ei se paljoa loppujen lopuksi vaatinut, vaikkakin nimeä piti muutamia minuutteja miettiä, mutta sieltä se tulla tupsahti parin kamun kanssa pohdiskellessa :D

Blogia voisikin vähän vaikka valaistanäin nimen kautta: Siinä yhdistyy ploggaajansa nimi, Heidelbergin ihminen sekä blogin aihe eli ruoka ja sen herkullisuus :)))))))))))) Heidelbergin ihminen oli ihmislaji, joka oli olemassa n.600 000-250 000 vuotta sitten. Heidel ja berg muistuttakoon mukavasti  Pikku Heidistä, joka vuorilla asui, ja johon olisi kiva samaistua (varsinkin, jos tarina Pikku Heidistä ajoittuisi muutama 100 000 vuotta taaksepäin..;) ). Lisäksi postaukset ja reseptit tulevat käsittelemään ruokatuotoksiani, joiden raaka-aineet pyrkivät mukailemaan noiden varhaisten ihmislajien ravintoa.

Eli tarkoitus olisi jakaa iloa ja innostustani niistä tuotoksista joita kulloinkin, inspiraation iskiessä, tulee keittiössä  sekoiteltua, keiteltyä ja paistettua. Kaikki tulee olemaan vähintäänkin viljatonta, maidotonta ja mahdollisimman prosessoimattomista ja puhtaista raaka-aineista valmistettua. Toki pikku syrjähypyt voi olla ihan mahdollisia, jos sellaisiin tulee pakottava tarve ;) Hyvän ruuan innoittamana mahdollisesti muustakin elämästä tulee kirjoiteltua - ainakin nyt omien kokemusten kautta.

Toivottavasti lukijat tulisivat saamaan tästä vinkkejä ja ideoita omaan ruuanlaittoon ja hyvän mielen herkutteluun! Toivon myös, että saisin tällä ihmiset huomaaman, kuinka helposti voikaan saada herkullista ja helppoa aikaan ilman vehnäjauhoa, maitoa ja valmistuotteita.

Näin siis laskeuduttakoon laskiaisen kunniaksi bloggailun ja ruuan ihmeellisyyteen..! Lähden värkkäämään laskiaisplättyjä!
(Ehkä opin kohta vähän muokkaamaan blogin ulkoasua ;D )