tiistai 20. elokuuta 2013

Gheellä leikittelyä - tieteen nimissä tietenkin!

 
Heidelin uudet kuteet ja silkkisellä veitsen terällä tanssahtelua. Kokkihopottajakin sattui olemaan paikalla juuri, kun kun voita hellalla kirkastettiin - erittäin karamellisen herkullinen tuoksu.
 
 

 
Voi liedellä kirkastuu!

 
Kirkas kuin lähde ja kaunista kuin kukkaishunaja!
 
 Ghee eli kirkastettu voi saadaan hauduttamalla miedolla lämmöllä voita, jolloin vesi haihtuu pois ja maitoproteiinit saadaan erottumaan omiksi kerroksiksiin niin, että ne voidaan kuoria ja siivilöidä pois.

Näin saadaan herkullisen toffeemaiselta tuoksuvaa, voiöljyksikin kutsuttua rasvaa, joka sopii yleensä ottaen erinomaisesti paistamiseen ja ruuanlaittoon, käytetään etenkin itämaisisa keittiöissä ja olisi erinomainen vaihtoehto tavallisille kasviöljyille! Lisäksi gheetä pidetään erittäin terveyttä edistävänä ruoka-aineena, tekee sisäisesti nautittuna hyvää esimerkiksi iholle ja ruoansulatukselle. Lue lisää valmistuksesta ja terveyshyödyistä täältä ja täältä.


Gheen herkullisuus ripauksella suolaa ja kookospalmusokeria sai meidät kokeilemaan mihin kaikkeen terveeseen herkullisuuteen ghee sulautuukaan.
 
Vielä lämmin ghee sekoitettuna 81%:en suklaaseen oli helpompaakin oivempi ja nopea kastike jäisille vadelmille, päälle vielä ripaus kookospalmusokeria ja mantelirouhetta, niin kyllä makuhermot jo löivät tulta! Tummaa, mutta karamellista!

 
Siistiksi raaputetulle lautaselle vielä banaaniviipaleita kera gheesuklaa-kastikkeen oli ihan pakko testata - "tieteen nimissä, tietenkin"!
 
Paras gherkullaisuus syntyi kuitenkin seuraavana päivänä:
 

 
Pikatestissä Gheesuklaa
 n. 2 rkl gheetä ja n. 1 tl kookosöljyä, muutama rkl raakakaakaojauhetta, 1 tl tocoa, kookospalmusokeria ja hiukka hunajaa makeutukseksi sekä mukavan koostumuksen luojaksi, vähäisinpänä, mutta herkullisuuden viiemiseksi silaukseksi reilu ripsaus laaduksasta suolaa. 
 
Valmistetaan raakasuklaan tapaan miedolla lämmmöllä rasvat sulattaen, mutta kaakaovoin tilalla GHEETÄ. Kookosöljy tuli laitettua oikeastaan vain, koska uusi, uljaan täysi, purkki sattui olemaan pöydällä.
 
Makunystyrät, luultavasti koko ruuansulatus ihoa unohtamatta, lyövät pahempaa tulta ja tappuraa kuin ikinä mitään hienoja suklaita syödessä. Herkullisinta, vaikkakin hiukan liian sulavaa, HIH. 


 

maanantai 12. elokuuta 2013

Maistuvat marjakaverit


Oikeasti minun mielestä tärkeämpää ja mukavampaa on oikea ruuanlaitto syödäkseen ja syöminen elääkseen kuin näiden kakkujen ja kukkujen tekeminen iloksi ja nautinnoksi. :)  Siksipä aloitinkin tänään kokkiopinnot Ravintolakoulu Perhossa, jotta osais ja tietäis enemmän tästä lajista - lystiä! Kuitenkin tulee näitäkin vähemmän tärkeitä herkullisuuksia tehtyä omaksi ja varsinkin muiden iloksi. :)



Näin kesän lopulla, marjavarastojen mahdollisesti karttuessa, tulee kaivattua jotain herkullista marjojen kaveriksi lautaselle. Meillä kotona herkkusuita oli yhtäaikaa niin monta viime viikolla, että mutaista suklaakakkua piti saada melkein joka ilta, kun runsaista vattusaaliista vallan riehaannuttiin. Melko tuhtia tavaraa on, mutta suottapa sitä kursailemaan voin ja suklaan määrässä!

Gluteeniton mutakakku

 
 

200 g voita
200 g tummaa suklaata
 
3-4 kananmunaa
1-2 dl makeutusta, sokeri/hunaja/tms.
(makeutus oman maun ja suklaan tummuuden mukaan)
2 dl jauhoja, käytin riisi- ja mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta (halutessasi :) )



Sulata voi ja suklaa miedolla lämmöllä. Vatkaa kananmunat ja makeutus kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita siihen varovasti keskenään sekoitetut jauhot ja lopuksi suklaavoisula. Paista n. 180 asteisessa uunissa 20-25 min leivinpaperilla vuoratussa ja voidellussa irtopohjavuoassa. Sitä vähemmän paista, mitä mutaisempaa haluat jne. Tuolla ajalla tulee mukavan kiinteä suklainen täyteläisyys. :)

Tarjoillaan esimerkiksi tuoreiden, juuri puskista kerättyjen, vadelmien ja oman valinnan mukaan joko kookoskerman, vaniljajätskin tai kermavaahdon kera. Parhaimmillaan kakku on kunnolla jäähtyneenä eli kova haaste olisi odottaa seuraavaan päivään.. Hyvä vaihtoehto on myös ottaa kakku uunista ulos jäähtymään ja lähteä keräämään vatut kaveriksi 35 kilometrin päästä (toki lähempääkin käy..) ja nautiskella vasta sitten. :P
 
 
Tarjoiluehdotus
 



Kesän marjoista sain tehdä myös pari raakakakkua tädin syntymäpäiväjuhliin. Näistä ei valitettavasti ole antaa tarkkaa ohjetta, koska nämä tehtiin ihan lusikka- ja makutuntumalla. Makuina olivat tällä kertaa mustikkasuklaa ja puolukkamustaherukka. Herkullisia onneksi olivat, jos saan sanoa.


Kutakuinkin samanlaiseen mustikkasuklaa-raakakakkuun löytyy ohje täältä.

Korvessakin on ehditty rämpiä hilloja etsimässä.
 























LOPUKSI HYVÄ VINKKI!

Meillä vadelmat, hillat/lakat pakastetaan ensiksi uunipelleillä ja vasta sitten laitetaan pusseihin tms. Näin hienot marjat säilyvät kokonaisina ja ennen kaikkea herrrkullisen näköisinä! :)) HIH



 
 
 

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Inspiroidu Liftedistä!

Taitaa olla kohta puoliin jo kuukausi, kun lupasin ja ennen kaikkea halusin kertoa lisää Liftedistä ja Liftedin erinomaisista kesätreeneistä. Mutta tulikin sitten äkkilähtö lomailemaan koillismaan marjametsiin ja -puskiin, joten ei tullut tätä bloggaus inspistä aikaisemmin. :)
Todistusaineistoa vattupuskista


Sitten asiaan, katsoin ja inspiroiduin alempanakin linkittämästäni videosta: TOP10 vinkit elämänlaadun parantamiseen !
 

 
"Lifted tarjoaa käytännönläheistä ja helposti omaksuttavaa tietoa, jonka avulla sinä pystyt tekemään pieniä elämänlaatuasi parantavia muutoksia joka päivä. Get inspired, get lifted!" kertoo Lifted.fi facebook-sivuillaan itsestään.

Olet varmaan tullut ajatelleeksi sellaisia arkipäiväisiä asioita kuin esimerkiksi: nukkuminen, syöminen, nestetasapaino ja elämästä nauttiminen -  mitkä taas ovatkaan niiden hyödyt ja huvit ja miten saada nämä kaikki hyödyt ja huvit irti?

Koska Liftedin nopeasti katsottavat videot todellakin antavat näihin aiheisiin niin mukavan helposti omaksuttavaa tietoa ja vinkkejä, että soisin kaikkien niidenkin, joilla ei välttämättä niin suurta intohimoa hyvinvointiasioihin ole, katsovan niitä ja ottavan niistä itselle mukavia juttuja mukaan omaan elämäänsä. :)
Seuraavasta osoitteesta löydät Liftedin omat sivut: lifted.fi, videoihin pääset suoraan tästä.

Tsekkaa vähintään tämä ja ei tee tiukkaakaan uskoa, etteivätkö Liftedin pojat olisi kokeneet hyväksi tietojaan ja vinkkejään, joita nyt muille haluavat jakaa!

Liftedin kesätreeneistä yksiin, oman kehonpainolla tehtyihin, osallistuttiin Hessun kans Töölönlahden puistossa. Tykättiin kovasti erilaisesta ja monipuolisesta "jumppatunnista":  alkulämmittelyt, itse tehokas treeni, loppurentoutus ja luento aiheesta Treeniin valmistautuminen kera Puhdistamon riisiproteiini -palkkareidein. (Te hurjat urheilijat siellä hei: loppurentoutus on kuulemma tutkitusti tehokas aloitus palautumiselle, niin fyysisesti kuin henkisestikin - silmät kiinni, jalat kohti taivasta/kattoa ja happea palleaan asti. :) )

Paras ja näkyvä erilaisuus näissä treeneissä oli se, että ohjaajatkin tuntuivat olevan, melkeinpä eniten, innoissaan saadessaan vetää innokkaille ja uteliaille osallistujille omaa treeniään, kuin lapsuuden haaveet olisivat vihdoin päässeet toteutumaan. :) Mikäpä siis olisi parempi keino saada osallistujatkin innostumaan ja tekemään hyvällä mielellä treeniä parhaan kykynsä mukaan! Meillä ainakin jäi Hessun kans hyvä mieli vielä moneksi päivää! Niin tykättiin, että itseasiassa vedettiin (yritettiin) omat Lifted-treenit itsellemme Taivalkoskelaisen metsän keskellä. Hiukan vajaaksi kuitenkin jäi, kun ei oikein enää muistettu kaikkia liikkeitä ja sarjoja, joten lopuksi juostiin metsään ja syötiin mustikoita. Jäätiin vain siis kaipaamaan mustaa valkoisella näistä treenien sarjoista, koska ideana taisi olla, että tätä treeniä voisi tehdä itsekseenkin. :)

Vielä yhdet Lifted-kesätreenit taitaa olla tulossa 17.8 Helsingissä, Keskuspuistossa, jonne ainakin itse toivon pääseväni mukaan. :) Oikeasti ei vaadi suurtakaan rohkeutta tai viitseliäisyyttä lähteä kokeileen mitä tahansa kivalta kuulostavaa ja varsinkin kaikin puolin hyödyllisiä juttuja!
Kannattaa siis käydä vaikkapa tykkäämässä Liftedistä facebookissa ja näin saada helposti ja nopeasti vinkkejä, joilla todellakin uskon voivan parantaa elämänlaatuaan. :)