sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Hei Delicious jätskikvintetti!

Paljon olis ollut aihetta viime aikoina kirjotella herkullisista jutuista, mutta toistaiseksi halppiskokkailut, torstaibrunssit ja Cherryffeesuklaalaku-kakut ovat vielä herkullisina muistoissa.

Mutta erään illan inspis hirmuisista jätskeistä tuotti niin hyvää ja toki herkullista satoa, että viitsi vääntää itsensä bloggerin ääreen heti aamutuimaan  :D Ajateltiin siis Hessu-kämppiksen kans tehdä viikonloppuvieraita varten ihan tuota "perus" sitruunalakritsi-jädeä, mutta sitten tuli muitakin herkullisia makuja mieleen, joten vaatimattomasti on helpompi tehdä kerralla monta eri makua! Yksi iso jäde"pohja", josta voi lisäilemällä hiukka aineita maustaa ihka oikeita Herkku-jätskejä!

Heideliciousin jätskit ovat toki siis maidottomia! Toki kovin pähkinäisiä, mutta taitaa löytyä pahmpiakin asioita tästä maailmasta kuin cashewpähkinät..? :D Tästä ohjeesta tulee yks pakastelokerollinen täyteen jätskiä, että voi halutessaan vähän pienentää satsia, ellei sitten ole koko kesän jätskit vielä syömättä.. :P Ja parasta on, että jätskin jäädyttämiseen ei tarvita muuta kuin aikaa, pakastin ja esimerkiksi haarukka, jolla sekoittaa.


Vaniljainen kermajäde


2 muumimukillista (n.4-5dl) liotettuja cashewpähkinöitä
1 avokado
2-3 muumumukillista kookoskermaa/maitoa + vettä
1-1,5 dl kookospalmusokeria, makeuttaa voi myös esim. taatelilla
1-1,5 dl kookosöljyä (Mitä enemmän, sitä pehmeämpi ja silkkisempi koostumus.)
1-2 rkl Puhdistamon tocoa (ei ole välttämätön, mutta tuo toki ihanaa kermaisuutta jätskiin)
yhden vanilja tangon siemenet
n. 1/4 tl suolaa (Jos maku on liian vetinen, lisää pikkasen suolaa.)

Aineet taas blenderissä tms sekaisin. Makeutus kannattaa laittaa pikkuhiljaa, välillä maistellen. Itse tein tarkoituksella mukavan makeaa, jottai varmasti maistuu muillekin kuin itselle. :)


Maustaminen


Itsellä tuli jaettua tämä satsi viiteen osaan, ja yhteen pikkiriikkiseen, salaiseksi herkuksi maustettuun, annokseen. Joten siinä samalla tehdessä nämä maut on keksitty. Tällaisia niistä tuli!



1. Minttutoffee

(Tämän piti olla minttukrokanttia, mutta tästä tulikin kermaisen minttutoffeista, muutamilla krokanteilla :) )
  • Minttuöljyä muutama tippa
  • Raakakaakaojauhetta
  • Sulaa kaakaovoita pikkasen mauksi
  • Krokanttia, jonka teen keittämällä voita + kutakuinkin saman verran kookospalmusokeria ja lirausloraus kookosmaitoa. Kun voi ja sokeri ovat sulaneet lisään kookosmaidon. Sitten massaa keitellään ja sekoitellaan, kunnes massa kiinteytyy ja lähtee lastan mukaan eikä heti leviä takaisin pohjaa myöten.
  • Vinkkinä: krokantti kannattaa lisätä vasta sitten, kun muu jätskimassa on jo ehtinyt hiukan jähmettyä pakasteessa. Minulla tämä krokantti liukeni jätskiin, ja teki siitä siten erittäin herkullista ja antoi inspiraation seuraaviin jätskimakuihin ;)

2. Mustikkavanilja

Meillä syödään jätskitki haarukalla!
  • Jätä osa "pohja"massasta vaniljaraidoiksi
  • Toiseen osaan tuoreita ja pakaste mustikoita mukavasti maun mukaan
  • Kuivattuja karpaloita sattumiksi

3. Suklaalakritsi

  • Mukavasti raakakaakaojauhetta
  • Mukavasti lakritsijauhetta
  • Esim taatelin / viikunan / mantelin paljoa sattumiksi

4. Puolukkakinuski

  • Jätksimassa taas kahteen osaan
  • Toiseen osaan reippaasti pakaste puolukoita
  • Toiseen osaan liukenemaan samaista "krokanttia", jolloin tulee oikein vaniljaisia kinuskiraitoja :]

5. Sitruunalakritsi

  • Jätskimassaan sitruunamehua ja hiukkasen lakritsijauhetta
  • Avokadosta, kookosöljystä ja lakritsijauheesta tujakka haarukalla muussattu kastike raidoiksi/sattumiksi
 Huurteinen puolukkakinuski-jäde
 
Maustetut jätksit astioihin, raidat viereen ja astiat pakasteeseen ja muutaman kerran sekoitus noin puolen tunnin välein, sitten jädet voi jättää pakasteeseen. Sekoitellessa raidat menee oikeastaan "piiloon", mutta maut kuitenkin erottuvat valmiissa jätskissä. Sekoitteluun menee toki aikaa, mutta onhan se lopputulos vaivan arvoista. Ja jos jätskimassa on jo ennen pakastusta kohtuullisen paksua tavaraa, ei tarvi montaa kertaa käydä sekoittelemassa, kun se on jo erittäin herkullista syötävää. Muutoin umpijäätynyt jätski on hyvä ottaa vähintään 15 minuuttia ennen tarjoilua sulamaan. Vaikka oikeasti jääkaapissa pehmeäksi sulanut jätski on ihanan kermaisen ja täyteläisen makuista, varsinkin Minttutoffee on oikein täydellisen kermatoffeinen, HIH.

PS. Jätski tällaisilla raaka-aineilla maistuu eimerkiksi aamujälkkäriksi, päiväjälkkäriksi ja iltajälkkäriski. Sekä ennen ja jälkeen Liftedin mahtavien kesätreenien, joista lisää hiukka myöhemmin. Hessun kans ollaan testattu - jätski maistui herkulliselta eikä tehnyt pahaa ja nyt lihakset tuntuu!



3 kommenttia:

  1. Täytyy kyllä myöntää, että herkullisia jätskejä oli.. erityisesti tuo mustikka;) Ja suurkiitos Hessulle vähintään yhtä herkullisesta ruuasta!

    t. mustikka on mun favorite ;DD

    VastaaPoista
  2. Voi vain sanoa että maukasta oli :) sekä muutkin viikonlopun antimet, emännälle kiitos!

    VastaaPoista
  3. Jee, kiitos, anonyymit ystäväni! :* Aina on kivaa syöttää vapaaehtoisia, varsinkin jos ne tykkää :)))

    VastaaPoista