tiistai 26. maaliskuuta 2013

Leikkimämmiä!

Kolmas kerta onnistunein! Mämmiä mämmiä, pääsiäisenä mämmiä, kyllähän se asiaan kuuluu.. Minäkin jopa kolme kertaa tehnyt pikkasen erilaisia versioita. Vaikkakin Heidelin versiot ovat aika kaukana suomalaisten omasta ruismämmistä, suomalaista tässä ovat vain marjat sekä eräs huikean loppusilauksen antanut ainesosa! Mutta tämähän onkin vain leikkimämmiä, raakaa sellaista. Eli ei mitään "turhaa" tavaraa ole tiedossa!




Ainekset on laitettu siinä toivossa, josko antaisivat oikean koostumuksen ja ennenkaikkea oikean mämmin kaltaista makua. Sanottasko, että tämä versio liippaa kyllä aika läheltä.. :)) Sen verran kuitenkin muuttaisin alla olevia ainemääriä, että vähemmän kookosöljyä, korkeintaan 5 taatelia, ja hunajaa ei ehkä ollenkaan ja puolukkaa pikkasen mustikoiden tilalta, jotta makeutta tulis vähemmän ja enemmän hassua "pahaa" makua kuin oikeassakin mämmissä.. Lakkakääpäjauheen tehot saadakseen olis tietenkin pitänyt keitellä tai hauduttaa sitä, mutta tässä se nyt olkoon lähinnä maun takia, eihän se mämmikään mitään terveyruokaa ole ;) Tai sitten vesi, joka tähän tulee, voisi olla reishistä!


 Lekmemma

 

 Sulassa sovussa, samassa kuvassa! ;) Oikeastaan tärkeimmät ainesosat.

1,5 dl cashew-pähkinöitä
1 dl kutakuinkin sulaneita mustikoita
1 dl samalla tavalla sulaneita puolukoita
5-6 tuoretta taatelia
½ dl vettä
1½-2 rkl sulatettua kookosöljyä
5 tl Cocovin raakakaakaojauhetta
5 tl Cocovin lakkakääpäjauhetta eli reishiä
2 tl Puhidistamon tocoa
2 tl Puhdistamon macaa 
2 tl Puhdistamon instant-pakuria, vuoden superruokaa
pari ripsausta Ceylonin kanelia
pari ripsausta pomeranssia
n. ½ tl suolaa (en mitannut, mutta aika reippaasti sitä saa laittaa, jotta vetisyyden saapi pois ja maut esiin!)
(1 tl hunajaa tarvittaessa)
(1 mm brahmia)


Tämä oli liian kuohkeaa tavaraa!

Ensiksi jauhoin pikkasen aikaa lionneet pähkinät (jotta vähän liat irtoaa, edellisessä versiossa testasin kunnolla liotetut pähkinät, mutta eivät olleet tarpeeksi ihanteellisia tähän tarkoitukseen.), lisäsin marjat, taatelit ja veden. Kun nämä oli mukavasti muusina, lisäilin muut aineet, pikku hiljaa, välillä antaen maustua ja maistellen. Brahmiakin sujautin joukkoon pikkasen, kunnes mieleen ponnahti pakurijauhe, jonka jälkeen ei tarvinut enää odotella, josko vielä jollain sais makua (ja väriä) paremmaksi! Pakastimessa, kun vähän aikaa antaa jämettyä, ja sitten sekottaa, niin tulee vielä enemmän mämmin tuntua!




Näissä kuvissa parit edelliset kokeilut.. Kaunista tavaraa ;D
Ensimmäisessä versiossa pelkkää mustikkaa ja makua tuomassa reishiä ja yrttejä! :)

Pahoittelen, kun kuvat ovat väärinpäin jne, mutta antaa puhelimen ja tietokoneen tehdä tehtävänsä, en osaa auttaa! :'D

4 kommenttia:

  1. Mausteet vaikuttaa aika samoilta kuin itse testaamani avokadomämmi, taatelit olin vaihtanut rusinoiksi ja muut aineet täsmäsi omaan versiooni, paitsi reishiä ja tocoa ei minulla ollut, pakurijauheenkin tilalla minulla oli carob. Vettä ei avokadoversioon tarvinnut ollenkaan, maistui aivan oikealta mämmiltä sekin.

    Kokeilen tätä nyt pääsiäisenä, kiitos ohjeesta ja aurinkoista pääsiäistä!

    T. Lumi

    VastaaPoista
  2. Kokeilin! Vettä en tarvinnut ollenkaan, enkä laittanut sieneksiä, vain brahmia. Tuli aika violettia, mutta herkullista kyllä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos näin jälkikäteen!

    Hienoa, että olette kokeilleet! :) Mulla on niin "huono" blenderi, että vettä pitää lisäillä toisinaan :)) Itsekin tein taas pikaisesti vähän eri version siskokultasille, jotta saivat vähän mämmin makua pääsiäiseen ;) Siinä oli reishikin kuumassa vedessä haudutettua!

    Näin sitä vaan keksitään ihan omia leikkimämmejä! :D

    VastaaPoista
  4. Vau, minä olinkin jo pitkään pohtinut miten ihmeessä saisi "feikattua" mämmin. :D

    VastaaPoista